Binar

Sängyllä lukion kirja ja vihko ovat edessäni levällään. Huomion saa välillä myös äänettömällä oleva hiihtokilpailu TV:stä. Koulutarvikkeiden lisäksi sängyllä lojuu Engelsin kirjoituksia, ja kuvat äskettäisistä Irakin sodan vastaisista suurmielenosoituksista, jotka eivät ole koristeena. Isä kävelee huoneen ohitse, ja toteaa pienen hymyn ja ironian kera: ”Hyvinhän poika opiskelee”.

Hetki kuvastaa hyvin myös nykypäivääni: pyöritän yritystä, opiskelen kahdessa korkeakoulussa, olen hallituksen jäsen useassa yhdistyksessä ja kunnallisessa luottamustehtävässä, bloggaan ja pyöritän radio-ohjelmaa. Nurinkurisen maailman asettaminen paikoilleen saa jatkuvasti enemmän aikaa ja on ollut jo toista vuosikymmentä tavoite, jonka eteen työskentelemisestä saan voimaa arkeeni.

Urheilu on ollut aina suuri intohimoni ja suurkisat tietävät muutoksia arkeeni. Minua tuntevat eivät enää ihmettele, kuinka saatan valmistella yhdistyksen asiakirjoja ja samaan aikaan seurata kisatulosten päivityksiä. Ajan viettäminen liikunnan parissa joko salilla, kisakatsomossa tai matkustellessa urheilua seuraamassa, on erottamaton osa minua.

Kun teini-iän loppupuolella aloin kiinnostua yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, oli vanhemmillani huoli, että seuraisin heitä heidän valitsemallaan tiellä. Unelma tasa-arvoisesta yhteiskunnasta sai nimittäin heidät luopumaan monista henkilökohtaisista tavoitteista, jopa vaarantamaan henkensä ja lopulta lähtemään kotoaan. Aktivistin osan valitsemalla tuotin vanhemmilleni aluksi huolta, mutta onneksi aktivismimme muoto, aikakausi ja olosuhteet ovat hyvinkin erilaisia ja olen siksi jo pitkään saanut heidän täyden tukensa. Se on antanut minulle itseluottamusta, jolla ei ole vertaa.

Vanhempieni ja heidän toveriensa vaikutus minuun on ollut valtava. Olen ollut äärettömän etuoikeutettu saadessani tilaisuuden olla lähellä heitä ja oppia heidän toiminnastaan. Heiltä olen saanut näkökulmia yhteiskuntaan, sen rakenteisiin ja vaikuttaviin tekijöihin, heiltä olen oppinut kriittistä ajattelua sekä taistelemaan työväenluokan ja paremman maailman puolesta. Heiltä saamani energia ja usko yhdessä tekemiseen elämän kauniista hetkistä samalla nauttien ovat asioita, joiden ainutlaatuisuutta ei sanoin voi kuvailla. Ne ovat minulle energianlähde, josta uskon ammentavani vielä pitkään.

Olen yleensä hiljainen ja vähäsanainen, mutta kun otan puheenvuoron, minulla on sanottavaa. Yleensä otan näkökulman, joka ei ole ollut esillä. Enkä analysoi vain analysoidakseni, vaan löytääkseni vaikuttamiskeinon. En pidä itseäni yhteiskunnallisten keskusteluiden ulkopuolisena tarkkailijana, vaan kenttäpelaajana, joka pyrkii muutoksiin.

Kirjoitukseni, aktiivisuuteni ja vaikuttamispyrkimykseni löytyvät tästä kehyksestä. Kuten ensimmäisessä Kansan Uutisten blogikirjoituksessani totesin, minulle subjektiivisille asioille ei ole sijaa. Olen puolueellinen totuudelle, vapaudelle, tasa-arvolle ja työläisten vallalle. Ihmisarvoon on minulle loukkaamaton ja siksi ainoa asia, johon kohdistuvaa kritiikkiä en hyväksy.

En kirjoita itsestäni tai asioista joihin arjessa törmään, kuten nykypäivänä näyttäisi olevan muotia. Puhun asioista enkä itsestäni. Tuon selkeästi näkemykseni esiin perusteluineen, arvostan ruohonjuuritason työtä ja järjestäytymistä, ja sosialismi on päämääräni. Ilahduin suuresti, kun vaalitukijani eri tavalla mainitsivat edellä mainittuja piirteitä minussa, kun heitä pyydettiin vapaasti kertomaan minusta.

Otan innolla ja vakavasti kommentit ja ehdotukset vastaan. Olen myös käytettävissä jos haluat keskustella enemmän kasvokkain vaikka kahvikupin tai oluen äärellä. Ole sivustollani kuin kotonasi ja kutsu myös ystäväsi ja tuttusi. Olen käytettävissä kaikille, joita voin auttaa tässä taistelussa paremman maailman puolesta, .

Sähköposti

binar@binar.fi

Facebook

@binarfi